08 februari, 2014

Tallinnassa


 
 
Viikko sitten käytiin pikareissulla Tallinnassa, ja tällä kertaa teimme ihan erilaisen reissun kuin aikaisemmilla kerroilla ... jätettiin ihana Tallinnan Vanha  kaupunki kokonaan oikealle,
ja tallustettiin lievästi vasemmalle, päämääränä Tallinnan suosituin lankakauppa.
 Sinne oli erittäin helppo löytää, ja valinnanvaraa kaupassa oli ihan mielettömästi, mutta eivät hinnat kovin alhaiset olleet, kuten jostain olimme lukeneet ja ihmisiä oli aivan liian paljon.
Eli äkkiä muutamat lankakerät koriin, jotta tietää että siellä on käyty ja äkkiä ulos.
Satamaa kohti käveltäessä löysimme minulle jo tutun ja hyvän kangaskaupan, ja sinnehän piti päästä. Sieltä löytyi sekä kankaita,että lankoja meidän makuun.
 
 
 
 
Ennen satamaa kävimme syömässä jo ennestään tutussa Azerbaijanilaisessa ravintolassa.
Friiteerattua juustoa alkupaloiksi,kermaviilikastikkeella dipattuna,
ja pääruuaksi jauhelihalla täytettyjä viininlehvänkääryleitä.
Jos Tallinnassa käytte, suosittelen lämpimästi tätä ravintolaa.
 




 
Sain ystävältä jokin aika sitten pussillisen turkoosin väristä lankaa. Pitkään ei tarvinnut miettiä mitä siitä tekisin...
Kevääksi itselleni ponchon,
 inspiraationa Omakoppa.blogspot.com .
Muistin juuri, että kaapissa on samanväriset balleriinat jo kevättä odottamassa (tiedättehän, minä kenkähullu)

 
Kevät tuntuu olevan täällä jo pitkällä, täällä on satanut muutaman päivän oikein kunnolla,
 ja lumesta ei ole enää tietoakaan ...ihana,ihana kevätmieli!!!!!

Hyvää launtai iltaa Sinulle,
By Kirsikka

10 kommentarer:

  1. Tuo boncho on kaunis ja tuo väri on ihana!!
    Täältäkin käsityöihmiset käyvät retkellä Tallinan lankakaupassa...:)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oi miten kaunis Irmastiina profiilissa !
      Ehkä viikolla olisi parempi käydä siellä lankakaupassa,ei olis niin paljon tungosta :))

      Radera
  2. Kauniin värinen boncho.
    Vaikka Tallinnassa on tullut käytyä, niin lankakauppaan en ole vielä päässyt:)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Hanne!
      Kaupasta löytyy paljon kaikkea pientä ja ihanaa....ajan kanssa ja vähemmällä tungoksella olisin ehkä ostanut vaikka Mitä..

      Radera
  3. Tallinna on kyllä mukava matkakohde! Azerbaijanilainen ravintola kuulostaa kyllä tosi houkuttelevalta. Kauni boncho, keväinen väri.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tallinna on kiva,ja keskustasta sivuille siirtyessä koko kaupunki muuttaa oloaan :)
      Ravintolassa on hiili-grilli,eli sieltä löytyy herkkuja jos monenlaista, ja todella hyvät hinnat,on eestiläisten suosima paikka.

      Radera
  4. Mukavan tuntuinen retki! Saamme ehkä piankin nähdä lankakaupan aarteista tehtyjä ihanuuksia!

    Kaunis poncho!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ehkä piankin :)
      Vaikka hirveesti muitakin keskeneräisiä töitä, en voinut olla aloittamatta näillä uusilla langoilla

      Radera
  5. Lopultakin löytyi hetki aikaa istahtaa alas ja kurkata blogiisi...

    Kuviesi Tallinna oli aika karun kaunis verrattuna suloiseen ja siistiin vanhaan kaupunkiin; ei varmaan tarvitse paljon poiketa kaduilta kujille, kun pääsee näkemään Neuvostoliiton / Venäjän sormen jäljet ??

    Mutta neuleesi on niin kaunis !! Upea väri ja niin, niin herkkä... t: Tiina

    SvaraRadera
  6. Sinäkin näit saman kuvissa Mitä Minä tunsin...
    Kiiltokuvan toisella puolella venäläinen fiilis...mutta ei sekään hullumpi,kaunista omalla tavallaan.
    Olenkohan muistanut Tiina edes kiittää lehtileikkeleestä jonka lähetit minulle?? Kuvassa on ERITTÄIN KAUNIS nainen !!!!!!! Ja Hyvä kirjoitus ihanasta enkelistä!!!

    SvaraRadera