07 april, 2013

Kolme siltaa



Kolme luonnon omaa rakentamaa siltaa.
Baatara.
Löysin tämän paikan netin kautta, ja tietysti halusin nähdä tämän luonnon ihmeen. Helpommin sanottu kuin tehty... vain yksi tuntemani libanonilainen tiesi tämän paikan, muille tämä oli aivan tuntematon. Netissä oli hyvät ajo-ohjeet, ja pystyinkin hyvin kertomaan mistä tiestä mihin tieheen piti ajaa jotta päästäisiin perille, kuski vain ei aina ymmärtänyt miten lausuin teiden nimiä  :))

Baatara on kuin piilopaikka, se löytyi rotkosta. Edessämme avautui mahtava vesiputous, ja luonnon kolme itse valmistamaa siltaa. Isäntä, rohkeana libanonilaisena, uskaltautui sillalle, ja kuvasi vesiputousta eri vinkkeleistä......minä pelkäsin hänen puolestaan. Yritin ottaa muutaman askeleen kohti siltaa, mutta en pystynyt...päässä pyöri, ja jouduin pakokauhun valtaan, korkeanpaikan kammoa ei kai voi treenata pois??

Täällä olisi ollut kiva juoda iltapäiväkahvit, loikotella viltillä, ja vain nauttia olosta ...
mutta kiire Beiruttiin, muurahaisketoon ........pääsiäisvalmistelut odottivat!

By Kirsikka

14 kommentarer:

  1. Vau! Ihan mieletön paikka ja upeita kuvia!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Purnauskis...onni oli mahtava kun löysimme paikan, niin piilossa se oli!

      Radera
  2. Upeita kuvia!!!
    Kyllä luonto on kaunis.
    Ja sitä korkeanpaikankammoa ei sitten saa millään pois...tiedän kokemuksesta...:)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Irmastiina!
      Kyllä vaan, luonto on aina yhtä ihana, missä vain...
      kevät oli jo niin pitkällä Libanonissa, no pian se onni koittaa täälläkin!

      Radera
  3. Luonto kyllä järjestää kaikkein hienoimmat ja ikimuistoisimmat elämykset ja kokemukset <3

    SvaraRadera
    Svar
    1. Näin se on!
      Niin paljon kaunista kaikkialla :))

      Radera
  4. Olipas huikean kaunis paikka ! Eikö ole kummallista, että miesten pitää aina olla niin rohkeita olevinaan, että turvallisuuttakin uhmaten täytyy mennä keikkumaan ja kurkkimaan sinne sun tänne ? Onkohan heillä joku erityinen uhmageeni ? No, onneksi kukaan ei pudonnut mihinkään ! t: Tiina

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tuo uhmageeni on kyllä ikävää....mitä enemmän pelkäsin sitä enemmän mies uhmasi.
      Seisoin välillä selkä rotkoon päin....mutta välistä piti katsoa, että näkyykö harmaata päätä.
      Ja juuri kun sain henkäistyä, että huh-huh, nyt hän tulee jo.......niin ei!!! Löysi vielä karmeemman paikan, toivottavasti joskus ehdin lataamaan kuvat isännän kuvaamasta versiosta....pahimmat pelkääjät voivat sulkea silmänsä (suosittelen!!)!
      Aikaisemmassa postauksessa kyselit vuorien korkeuksia. Välillä oltiin pilvien yllä.....välillä pilvessä, joskus pilvien äärirajoilla. Jännä tunne. Muutama vuosi sitten otimme kuvan vuoren huipulta...kuvassa näyttää kuin seisoisin meren äärellä, ja itse asiassa olen pilvien yläpuolella.

      Radera
  5. Onpa upeat maisemat!
    Ja jäis kyllä minultakin reunoilla roikkumiset ja silloille monot :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Pepi!
      Huippaa vieläkin kun katson näitä kuvia isännästä...huh huh

      Radera
  6. Svar
    1. Kaunista ja pelottavaa samanaikaisesti!

      Radera
  7. Hui kamalaa, huimaa jo täältä. Minulla on myös kamala korkeanpaikan kammo, johon liittyy fyysinen pahaolo, jos joku läheisistäni kekkuloi jollakin reunalla. Pelkään järjettömästi, että putoavat.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Sama tunne minullakin.
      Päästä huimaa toisen puolesta, ja vähän ajan päästä huomaan voivani pahoin.
      Kuten Tiina aikaisemmin mainitsi...miehillä on erikoinen geeni...ja pahinta että ei ne kuuntele, vaan uhmaavat lisää!!

      Radera